fbpx
  • Juha Räisänen

    Valmistuin musiikkipedagogiksi keväällä 2016 Karelia-ammattikorkeakoulusta. Opetuskokemusta minulla on Musa-Pekan lisäksi muun muassa Joensuun konservatoriolta ja Varkauden ja Joroisten kansalaisopistoista.

    Opettamisessa pidän erityisen tärkeänä oppilaiden omien intressien huomioimisen, tuntien on tarkoitus olla mukavia ja motivoivia sekä oppilaille että opettajallekin. Opettamisessani on keskeistä perusasioiden ja rumpujensoiton ergonomian opettaminen, ja tästä syystä tunneillani harjoitellaan nuotinlukua sekä tekniikka-asioita heti ensimmäisistä tunneista alkaen. Hyvän perustan päälle on helppo rakentaa, halusipa sitten soittaa mitä tyyliä tahansa. Lisäksi pyrin opettamaan, kuinka soittamisesta ja harjoittelusta tulisi mahdollisimman nautinnollista, ja näin ollen myös kehittyminen instrumentissa tapahtuisi kuin itsestään. Rumputuntien lisäksi vedän Musa-Pekalla myös rumpujen virityskurssia aina, kun osallistujia ilmaantuu riittävästi.

    Musiikin suhteen olen melko kaikkiruokainen, vaikkakin suurin osa levyhyllystäni koostuu lähinnä progressiivisista rock-albumeista, metallilevyistä, sekä jazz-levyistä. Soittajana vahvimmat osa-alueeni ovatkin juuri progressiivinen rock, jazz, fuusiojazz, sekä metallimusiikki. Tällä hetkellä olen erityisen kiinnostunut amerikkalaisesta Gospel-tyylisestä tavasta soittaa rumpuja, joka kiehtoo minua energisyytensä vuoksi. Rumpujen lisäksi soitan pianoa jonkin verran. Tervetuloa rumputunneille!

    Linkki youtube-kanavalleni:

    https://www.youtube.com/channel/UCKEgqvGr4ODr1gFNeUNTCow