| Takaisin Musa-Pekkaan! |
Tuhatkaunon biografia1999Pertti Komu (s. Kiuruvedellä 1965), Suonna Kononen (s. Ruotsin Trollhättanissa 1971) ja Jyri Martiskainen ovat kulkeutuneet elämässään Joensuuhun. Pertti on kouluttaja Perloksen tehtailla, Suonna toimittajana sanomalehti Karjalaisessa ja Jyri opettajana Reijolan koulussa. Kaikilla on takanaan pitkä soittoharrastus - Pertti on levyttänyt Rampant-yhtyeessä, Suonna tehnyt trubaduurihommia ja -omakustanteita ja Jyri soittanut kansanmusiikkia Melkutuksessa. Suonna tuntee Pertin ja Pertti tuntee Jyrin. Kaikilla on halu perustaa bändi ja päästä soittamaan folkrock- ja kansanmusiikki -henkistä musaa. Tuhatkauno pitää ensimmäiset treeninsä elokuussa ja soittaa ensimmäisen keikkansa joulukuussa Joensuun ylioppilaskunnan legendaarisessa opiskelijakuppilassa Cafe Lyyrassa. Ohjelmistossa ovat jo sellaiset tulevat Tuhatkauno-klassikot "Timotei, sinä keinuva heinä", "Tulviiko Pielinen koskaan?" ja "Kalininista Tveriin". Alusta asti on myös selvää, että keikoilla tullaan oman tuotannon seassa myös soittamaan folk-covereita tyyliin "Oi ystäväin, oi armahain". 2000 Tuhatkauno vahvistuu alkuvuodesta kvartetiksi haitaristi Markus Torniaisella (s. Mikkelissä 1974). Markus on tehnyt aiemmin paljon tanssibändikeikkaa ja laulaa myös Joensuun yliopiston kuorossa. Tuhatkaunon oma soundi alkaa löytyä: haitarin haikeutta, akustisten kitaroiden helinää, paljon stemmalaulua ja pohjalla Pertin lyyrisesti soiva nauhaton sähköbasso. Vuoden saldoksi jää 11 keikkaa, näistä isoin Lieksan Muhelinpurock-festivaalilla. Yhä jatkuvien keikkojen sarja Joensuun kuulussa taiteilijaravintolassa Wanhassa Jokelassa alkaa myös. Erikoisin keikka on Pekka Streng -tribuuttikonsertti Joensuun Teatteriravintolassa, mitä varten yhtye harjoittelee 18 Strengin kappaletta. Yhtyeelle syntyvät myös omat internet-sivut osoitteeseen http://www.apertuura.fi/tuhatkauno. Verkkomestariksi puhutaan Mikko Meriläinen, joensuulainen kirjastoihminen ja musiikinharrastaja, jonka Wigwam- ja Tasavallan Presidentti -sivustot ovat maailmankuulut. 2001 Yhtyeen into alkaa suuntautua keikkailun lisäksi levyttämiseen. Helmikuussa äänityslaitteet viritetään yhtyeen treenikämpälle Reijolaan. Syntyy yhtyeen ensimmäinen omakustanne, demo-cdr-albumi "Vettä saappaissa". Se saa positiivista palautetta, mm. Hannu Saha arvioi Aksentti-lehdessä, että Tuhatkaunossa on jopa kaupallista potentiaalia. Tuhatkaunolla on iso ohjelmisto, joten toinen omakustanne-cdr tehdään vielä saman vuoden aikana, "Kylmää kyytiä". "Kiva kuunnella tällaista perusrehellistä tavaraa, jossa ei yritetä makeilla millään muotoa. Bändi saa hyvän meiningin päälle musiikkiinsa", toteaa Raimo Eurasto Colossus-lehdessä. Vuoden keikkasaldo on 14. Keikoista parastunnelmaisin soitetaan Joensuun matkustajasataman terassiravintola Tuulaakissa lämpimässä elokuun illassa. 2002 Tuhatkaunon aktiivisin ja "tärkein" vuosi tähän mennessä. Yhtye onnistuu parissa huomattavassa apurahahakemuksessa ja lähtee ensimmäistä kertaa oikeaan studioon, joensuulaiseen JJ Voiceen. Huhtikuussa aloitetaan äänittäjä Jarmo Kähkösen kanssa sessiot, joiden tarkoitus on tuottaa parikymmentäminuuttinen julkaisukelpoinen nauha demoksi levy-yhtiöille ja tarpeen vaatiessa itse mini-cd:nä julkaistavaksi. Valitut kappaleet ovat Pertin "Yksinäinen", Suonnan "Tulviiko Pielinen koskaan?", "Kalininista Tveriin" ja "Kaislakadun tarinoita" ja Jyrin "Kesälaulu" ja "Sininen". Kähkönen lupaa julkaista Tuhatkaunolta albumin omalla Pilfink Records -levymerkillään (mm. Vasile Pantir, Myllärit, Wonga), mikäli etelän yhtiöt eivät innostu. Niinpä kesän ja alkusyksyn mittaan äänitetään vielä seitsemän uutta raitaa. Nauhoituksissa käväisee myös vieraita, mm. petroskoilaisen Santtu Karhu & Talvisovat -yhtyeen kitaristi Fjodor Astashov. Pilfink päätyy levyn julkaisijaksi. "Aavaranta"-albumi ilmestyy 02.12.2002 ja saa medialta erittäin hyvän vastaanoton. Levy käy jopa Suomen radioiden kuukauden levy -listan top kympissä. Vuoden keikkasaldo on 35. "Isoin" keikka on Rääkkylän Kihaus-festivaalilla ja parastunnelmaisin "Aavarannan" julkaisukeikka Joensuun Wanhassa Jokelassa. Erityisen hyviä keikkoja soitellaan myös helmikuussa Mikkelissä, heinäkuussa Outokummussa ja Ylämyllyllä joulukuussa. Tämä antaa yhtyeelle uskoa siihen, että bändin musiikki voi lyödä läpi muuallakin kuin kotikaupunki Joensuussa. Loppuvuonna yhtye käy vielä studiossa kahden seuraavana vuonna julkaistavan levyn tiimoilta. Tuhatkauno on mukana Eskimovähemmistö-yhtyeen tribuuttilevyllä ja Pohjois-Karjalan sanomalehtimiesyhdistyksen toimittajalaulu-levyllä. 2003 Markus muuttaa Helsinkiin helmikuussa, mutta säilyy edelleen bändin jäsenenä ja tulee olemaan mukana keikoilla mahdollisuuksien mukaan. Koska "Aavarannan" viuluosuudet ovat kuulostaneet hyviltä, päättää yhtye etsiä viidenneksi jäseneksi viulistin. Yhtyeen lähipiiristä löytyy Saana Kähkönen (s. Helsingissä 1984), nuori ja lahjakas viulisti, joka saa paikan. Saana soittaa ensimmäisen Tuhis-keikkansa Joensuun Teatteriravintolassa 16. maaliskuuta. Eskimovähemmistö-yhtyeen tribuuttilevy "Eskimovähemmistö ja 40 koiraa" ilmestyy maaliskuussa. Mukana on Tuhatkaunon näkemys kappaleesta "Leonard Cohen". Tuhiksen ahkera julkaisutahti jatkuu: vappuna julkaistaan "Painokoneet seis! Journalistilauluja" -levy ja kesäkuussa "Minä rakastan..." -cd-ep. Journalistilevy on Tuhatkaunon uran isoin mediapommi: esimerkiksi Helsingin Sanomat noteeraa sen kahdeksan palstan kuvajutulla.
Kesän keikkakalenterissa on paljon Pohjois-Karjalan esiintymisiä ja mielenkiintoinen kulttuurijunakiertue Itä-Suomen ja
Luoteis-Venäjän alueella. Syksyllä keikkarintamalla on hiljaisempaa ja alkavat toisen pitkäsoiton äänitykset JJ Voicen/Pilfinkin uudella Ylämyllyn studiolla. Suonnan toisen bändin, Folkswagen-duon debyyttialbumi "Matkaselän asemalla" ilmestyy joulukuussa niinikään Pilfinkin kautta, ja sillä vierailevat myös Jyri ja Pertti. Levy on suuri valtakunnallinen arvostelumenestys ja Folkswagen alkaa viedä yhä enemmän Suonnan energiaa. Vuoden Tuhis-keikkasaldo on ennätyksellinen 40. Kulttuurijuna-keikoista jää hyviä muistoja, ja ehdottomasti yksi energisimmistä on vuoden viimeinen veto Luonto-Liiton talvipäivillä Ilomantsissa, jossa yleisö tanssii transsissa paljain jaloin.
2004 Tuhiksen kakkosalbumi "Huojuvan talon laulukirja" ilmestyy äänitys- ja miksausviiveiden jälkeen toukokuussa. Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan pienen apurahan turvin soitetaan kesäkeikkoja maakunnassa "Maakuntakiertueella". Osalla keikoista on mukana Folkswagen. Vuoden keikkasaldo on 12, selvä tiputus yhtyeen "hulluihin vuosiin" 2002 ja 2003. Keikoista ehdottomasti yksi parastunnelmaisimmista on Maakuntakiertueen Saarivaaran esitys. Yhtyeen pitkäaikainen verkkokoti www.apertuura.fi lakkautetaan, kun Pekka Makkonen lopettaa uusmediafirmansa toiminnan. Verkkomestari Meriläinen kotiuttaa Kantatie 73:n Surfeun sivustojen alle. Markus saadaan taas lähemmäksi yhtyeen pääasiallisinta toiminta-aluetta, kun hän töiden perässä muuttaa pääkaupunkiseudulta takaisin vanhaan kotikapunkiinsa Mikkeliin.
2005 Tuhatkauno soittaa tammikuussa 5-vuotisjuhlakeikan "kantapaikassaan", Joensuun Wanhassa Jokelassa. Tämän jälkeen yhtye päättää jättäytyä tauolle määräämättömäksi ajaksi. Kukaan jäsenistä ei ole kyllästynyt musiikin tekoon eikä toisiinsa, kukaan ei ole toisaalta tehnyt kovin paljon Tuhatkaunon eteen. Kaiken järjen mukaan Tuhatkauno aktivoituu vielä joskus tulevaisuudessa soittamaan pohjoiskarjalaista folkrockiaan.
Tuhatkauno esillä mediassa:
Tuhatkaunosta lehdissä kirjoitettua Tuhatkauno kirjallisuudessa |